Pian leimahtaa


Viime torstailta, legendaarisen melodramaattista hiomatonta nyyhkytystä

Oli unohtanut millaista on olla elossa. Kaksi valuvaa viikkoa oli muhinut asunnossaan siellä läntisen Uudenmaan korvessa vailla yhtään kontaktia ihmisiin. Oli ruoskinut itseään pänttäämään oppikirjoista asioita jotka ei kiinnostaneet enää vittuakaan. Jokainen aamu herännyt heräilevän kevään valoon teennäisen uutena, toiveikkaana ja hyväuskoisena lapsena. Mutta tuntien kuluessa katse alkanut aina laahustaa kellon viisareille roikkumaan ja muussautumaan, ja niin oli alkanut odottamaan hidasta päivän kuolemaa. Hedari, lukupaineet ja stressi alkaneet pikkuhiljaa raiskaamaan sielua niin että kuolemakin oli alkanut kiihottaa. Oli unohtanut miltä ystäviensä kasvot näyttävät. Oli unohtanut romanssit ja tuntoaistin. Ei muistanut mille maistuu valkoviini, tai miltä kevät tuntuu jos sille antautuu. Lähipäivän rutiinit muistuttivat luuserin elämää, joka heti kohdusta alkaen alkaa mennä pelkkää alamäkeä, elämää jossa ei ikinä tutustunut kehenkään kiinnostavaan ihmiseen, elämään jossa ei ikinä tehnyt mitä oikeasti haluaa, elämää jossa ei nää tarkoituksen murentakaan, elämää joka hiljalleen hiipuu ja puistuu ja tippuu haaleana likaisena tiskivetenä viemäriin ja lopulta taas omaan sänkyyn ja tuonelaan verta virtaamaan.

MUT IHAN SAMA, KOSKA

kun tämä kiduttava raaka liha, joksi elämäänsä pystyi kutsumaan sillä hetkellä, on ohi, muuttaa pois korvesta ja lähtee kaupunkiin. Tutustuu uudelleen ystäviin ja tahtoo ensisuudelman. Ensikännit. Ensiasunto. Ensihuume. Ensiviikko. Sitten kun makaa sielunsiskojen kanssa ikiomassa tyhjässä asunnossa juustopizzan ja viinitonkan kanssa, voi julistaa virallisesti Sen Suuren Vapauden alkaneeksi. Le Grande Liberté! Silloin voisi soittaa jollekin sähkösielulle ja tehdä jotain sähköistä väkevää.. Voisi aamuyöllä livahtaa palmusuihkuverhon taa kuumaan höyrysuihkuun ja mennä parvekkeelleen höyryämään, sitten ystävän viereen nukkumaan. Alkaa lukemaan ainoastaan sanoja joita pää himoaa, runoja ja romaaneja ja etikettejä ja aineita ja mainoksia ja listoja ja reseptejä ja lauseita ja aforismeja ja lyhytproosaa ja juttuja ja runopoikien surkeita rakkausviestejä ja uutisia ja tiedeartikkeleita ja vaikka jotain kieliä. Opettelemaan niitä ja kirjoittamaan niitä kiivaasti itse. Olla vaan. Juoda taidefilosofiaa ja runollista fysiikkaa, tiedonjanoonsa, lavaluontia ja kaupankäyntiä ja magiikkaa ja lempee

Vielä tekisi sovinnon fyysikkopojan kanssa, kelle tammikuussa sai suuren kiivaan raivomyrskyn hänen autonsa pelkääjänpaikalla. Oli huitonut käsillään ja kiljunut kyynelissä hänen olevan ääliö mulkku, et tajua, et ansaitse! et mistään vittu mitään tajua.! Oli ehkä vielä lääkkeiden vaikutuksen alaisena, mutta kuitenkin.
Nyt hiuksensa olivat takussa. Söi itku kurkussa yksin keittiötasolla kylmää kanaa. Hartioita vihloi kun vääntelehti läpi keskipäivän turhuustuntien 13-16. Ehkei tilanne ollutkaan niin paha enää. Oli vain rankka päivä. Oli vain kahdeksan päivää vapauteen. Piti tehdä sitä ennen vielä töitä, sillä olihan periksiantamaton olevainen. Kyllähän oppiminen kiinnostaa, tietenkin, kympin tyttö. Ei saa alisuoriutua. Onhan se niin hyödyllistä. Se on aihe ylpeyteen ja portti pääomaan ja maineeseen ja itsenäiseen toimeentuloon. Sitten takuulla kasvaa onnelliseksi normaaliksi aikuiseksi suomalaiseksi, jos nyt vaan silmät verillä panostaa ja unohtaa kokonaan muun elämän himonsa.

Naiivi raivo ja kiihkeys alkoivat äkisti naurattamaan kamalasti. Nauraen itselleen sähisi ja raapi ranteitaan ja vittu ryhdistäytyisi kyllä. Nojautui tiskipöydällä irrottamaan kananlihaa luista ja hiljalleen nukahti luiden päälle jo ennen aikojaan, kiihkeisiin uniin.



mut oikeesti nyt oon viimein jo onnellinen ihan kohta