1
2
Luurangossani tärisi basso kun ystäväni huusi minulle, että näkee silmäni pursuavina kristalleina. Ihmisten seassa hän sen huusi, vain huulet liikkuivat.
En tietenkään hiki värivalojen sotkemilla kasvoillani kuullut sanan sanaa, vaan jatkoin tanssimista. Desibeli raateli ja rakasteli hylättyä kalkkitehdasta niin lujaa, että me muut olimme vain sen alla raatava petauspatja. Kaikki tanssivat! lisää löylyä ja ääntä! Valtamerihöyry tukehdutti. Ystäväni näytti pelottavalta, varsinkin valkuaiset ja iirikset. Kirskuvan rankat ja nopeat koneäänet ryskyttivät rintalastaa sisältäpäin, ja ahdas kiehuva ihmismeri kuohui aivan iholle. Laser ja väristrobo viilteli muutoin mustaa merta. Rytmin mukana lähelleni ajelehti aalloissa kastunut, punaiseen valoon kuorrutettu mies. Osoitti kieltään.
Ei meidän koskaan pitänyt kokeilla MDPV:tä. Ei kannata. Nyt mieli piirsi minulle kotioveni, jolta joskus kauan sitten, eilen illalla olin lähtenyt. Piirsi myös isosiskon jolle lupasin, piirsi myös ystäväni iirikset. Hiljainen järjen pyyntö pulppusi. Älä anna minulle. Olin silti hullu ja hetken mielijohteesta kuriton. Näytin omaa kieltäni, ja musiikki löi poskelle, kun mies painoi kielelleni valkoisen. Sen miehen hammasrivi oli kiiluva ruudukko.
Heti nielaisun jälkeen silmäripsistäni kasvoi pitkät, ohuet mutta kovat langat voimalan siniseen kattoon, ja ihon alla lihani maustui mureaksi pohjoistuulesta. Valkoinen pulveri pyrytti elimistöön, ja nopeammin kuin koskaan, minua pelotti, ja katumus tuiskusi. Sylkäisin, mutta pelkkää kohmaa.
Minulle kasvoi pakkaskuuraa käsivarsille, kun tonic läikkyi. Tykkylumi vihloi jäätävää päätäni, tanssilattialla oli kinoksia. Kompastelin niihin. Silmät valuivat jäävettä ja päkiä upposi hankiaiseen, kun koitin löytää rannalle. Niin voimalan putket hiljaa jäätyivät, ja kaikki ajatukset loppuivat,
ja minä tanssimaan jää.
Pelailin ristinollaa savannihuoneessa juhlavieraita odotellessani. Ruudukkona oli kuperan kasvihuoneen lasi-ikkunaruudut. Keltaiset kasvilamput sirittivät, ja tila höyrysi. Huone vihannoi hookerinvihreänä. Tunsin olevani yhtä hauraantuva mies, kuin trooppisten puiden ohut kaarna. Avasin kuohuviinipullon, ja se puhalsi kaasua kasvihuoneeseen. Minua stressasi ja hikoilin vesihöyryä niin, että huoneesta tuli täyttyvä kuumailmapallo. Äkisti säikähdin, ja riuhtaisin itseni ylös penkiltä. Saatana tämähän on kasvihuoneilmiö! Katselin aikaansaamaani biosfäärin irvikuvaa, ja se löi minua rankaisevasti poskelle. Harpoin hädissäni keskelle savannia, ja selkäpiitä karmi, liian paljon liian pienessä. Tajusin aikovani juhlia syntymäpäiväjuhlia tämän suloisen huoneen kustannuksella! Tajusin jokaisesta juhlasuudelmasta ilmakehän ohenevan. Tulee hengittää ainoastaan sisäänpäin, ettei tule hiilidioksidia. Jos päätän muutaman parisuhteen, ehkä puuttuva lämpö kasvattaa ilmakehälle paksumman kaarnan?
Lähetän 30 rakkaalle ihmiselle viestin, jossa perun kauan suunnittelemani syntymäpäiväjuhlat. Kauan niitä oli suunniteltu, kaikki suunnitelmaa oli ihaillut, käsiään siinä lämmitellyt. Pitopalvelun tuotteet valuivat ja tihkuivat hiljaa. En halunnutkaan nähdä rakkaitani. Lappasin tunteet deletellä puhelimen roskakoriin, ja järkeä syleillen perustelin päätökseni ilmastonmuutoksella.
Pidän kyllä syntymäpäiväjuhlista, mutta juuri nyt en osaa olla osallinen. Tämä ei johdu teistä, olen pahoillani, vika on minussa. Tässä on niin paljon käytännön ongelmia, ettei tämä juttu oikein toimi. Olen pahoillani.
Tuotteiden valuminen pysähtyi. Kakuissa oli mätälunta ja nuoskaa. Huomasin ikkunoihin puhkeavan kuurankukkia. Sorakivillä oli keltaisia lehtiä, ja verenkiertoni hidastui. Käperryin pienemmäksi ja kalistelin yksin hampaitani. Palmuissa oli loskaa, huomasin. Kahvi jäätyi, ja lumi lakastutti leipäpuun.3
Rappu oli harmaanruskea, viileä kolkko ja rapiseva näkkileipä.
Käänsin avaimen lukossa, märällä hanskalla, syysmyrskyisenä aamuyönä. Maailman vilpoisuus saisi nyt hävitä, kun kerran selvisin junilta, busseilta ja metroilta kotiin. Itsenäisenä ja täynnä väkevää omapäisyyttä. Hitto vie, silmäluomet olivat saksen terät, jotka eivät pysy toisistaan erossa. Mieleni teki kielisuudella itseäni palkinnoksi jaksamisestani ja voimasta, joka ei välittänyt väsymyksestä eikä kellosta. Sisemmän oven raameista valui keltaista makeaa voita rapun kuivaleivälle, ja asunnon syli oli uuma. Kiristävät kengät ja työ-asu nopeasti pois eteisessä.
Helpottunut ja tyyni oli tämä kotiinpaluu, yksin silti ja vieläkin yskin. Pienokaiset nukkuvat huoneessaan. En ole vieläkään löytänyt heille isää.
Tunnen katumusta ja itsesääliä, pitkästä aikaa. Minun vikanihan yksinoloni on. Olin varma että olisin saanut hänet.. saanut niinkuin aina nuorena sain. Puolelleni kenet tahansa.
Unissakävelin voimattomana keittiöön, ja jääkaapin valon keltainen kanarialintu levitti siipensä muuten niin mustan keittiökomeron muovimaahan. Illan ja aamun valtataistelu painaa. Olen kuolettavasti unen tarpeessa. Kävin pikasuihkussa, ja lämmin vesi oli loppunut. Hieroin hyväillen viilenevällä vedellä luomiani, ja puhdistusmaito muuttui yhä aina mustemmaksi meikistä.
Suussani oli eilistä tuhkakuolaa. Kiipesin liian leveälle parvelle, kohmettuneen pussilakanan sisään. Oli painava olo, kuin olisin jäätä. Kun makasin ilman paitaa, kovat kylkiluut ja pehmeä iho nuolivat toisiaan minussa, ja kieli jäi kiinni. Kiinni niinkuin lapsuustalvina aina jäi teräkseen. Muhkean petini tyynysalaatti oli kylmä, ja lakanat riitteessä. Tutisin ja hengitin pakkasta höyrynä tyynyliinalle, kun tajusin saaneeni pakkasukon vierelleni nukkumaan.
